Idea uuteen kitaraan syntyi jälleen tarpeesta. Tällä kertaa vaimon toiveesta saada kevyt ja simppeli instrumentti, jota on mukava soittaa vaikkapa sohvalla istuen. Näistä lähtökohdista syntyi "sohvacasteri", viralliselta ristimänimeltään "Couchcaster", kuten se on lapaankin kirjoitettu.
Ensimmäinen kriteeri oli keveys. Tämä varmistettiin tekemällä runko kevyestä amerikan punalepästä osittain thinline telen tyyliseksi. Kitaran alaosa on jyrsitty thinlinen tapaan ontoksi ja takapuolella on kontrollikotelo, josta pääsee elektroniikkaan käsiksi. Kitarassa ei siis ole lainkaan painavaa metallista kontrollilevyä kannessa, vaan kaksi potikkaa on kiinnitetty suoraan 5mm vahvuiseen loimukoivukanteen. Myös kaulan kiinnityslevy puuttuu ja sen tilalla on kiinnitysholkit. Myös melko voimakas "bellycut" keventää runkoa. Myöskään plektrasuojaa ei tarvita, koska mikki on kiinnitetty mikkikehyksellä.
Toinen tärkeä kriteeri oli ergonomia. Sitä maksimoitiin jo aiemminkin mainitulla voimakkaalla bellycutilla sekä sen lisäksi kaulataskun reunan viisteellä (samaan tapaan kuin joissain Fenderin American Professional malleissa). Ehkä erikoisin ja varmaan myös mielipiteitä jakavin ominaisuus on jakin paikka. Se on nimittän sijoitettu rungon perään hihnanupin paikalle, käyttäen mikitetyistä akustisista tuttua Endpin jakkia (Allparts Endpin Jack). Näin jakki ei istualtaan soitettaessa paina reiteen.
Osittain keveyteen, mutta myös kolmanteen kriteeriin, yksinkertaisuuteen, vaikutti mikityksen valinta. Kitarassa on vain yksi humbucker tyylinen mikki, Lollar Eldorado. Mikki on alunpitäenkin suunniteltu puolitettavaksi ja tässäkin kitarassa sitä hyödynnetään, push-pull volumepotikan avulla. Mikkivalitsinta tässä kitarassa ei luonnolisestikaan tarvita lainkaan.
Muuta mainittavaa kitarasta voisi olla kaulan materiaali ja rakenne. Kaulapuu on täysin kvarttisahattua, melko kevyttä loimuvaahteraa, joka on jäykistetty kahdella hiilikuitutangolla. Toki normaali kaularauta on myös osa rakennetta. Virittimet ovat melko kevyet, Gotohin "Magnum lock" lukkovirittimet.
Visuaalinen puoli onkin sitten enempi sattumaa kuin suunniteltua. Loimukoivukansi on ensin petsattu vesiohenteisella mustalla petsillä ja sen jälkeen hiottu osittain takaisin puun omalle värille. Tämän jälkeen toinen petsaus on tehty keltaisen ja ruskean petsin sekoituksella. Lopputulos oli tavallaan yllättävä, mutta tavallaan myös odotettu, koska mustassa petsissä oleva sininen sävy yhdistettynä keltaiseen petsiin sai aikaiseksi melko vihertävän lopputuloksen. Ei ihan sitä mitä hain, mutta ainakin uniikki, jollei muuta.
Pintakäsittely on tehty 2-komponentti polyuretaanilakalla.
Nauhat on rosteria, joten niitä tuskin tarvitsee koskaan uusia. Kielet ovat melko ohuet, 9-42 setti. Näillä saatiin aikaiseksi hyvin kevyesti soitettava instrumentti ja siitähän vaimon sormet kiittää.
Kokonaisuutena lopputulos oli väriä lukuunottamatta hyvin lähellä sitä mitä tavoiteltiin. Kevyt, ergonominen, simppeli, teknisesti hyvin toimiva. Loppu onkin sitten makuasia.
