Kolmas Music Man Stingray tyylinen basso valmistui

Kolmas tekemäni Music Man Stingray tyylinen basso valmistui keväällä, tällä kertaa vaimolle, joka poti lievää bassokateutta kun ei itse tällaista vielä aiemmin omistanut :) Vääryys on nyt korjattu ja kaikilla lähisuvun basisteilla on samanlainen soitin.

Mahonkirunkoinen, loimukoivukantinen ja vaahterakaulainen soitin on rakennettu lähes samoilla spekseillä kuin aiemmatkin rakentamani Stingrayt. Ainoa merkittävä ero tässä soittimessa on mikki, joka ei ole enää Veijo Rautian multicoil mikki, vaan ihan tehdastekoinen Seymour Duncan. Ihan vaan siitä syystä, että Veijo ei enää näitä tee. Otelautanauhat ovat tässäkin ruostumatonta terästä (medium koko) ja otelautamerkit ja sivudotsit ovat aitoa helmiäistä.

Elektroniikkana on Taisto Heinosen (Taisto Guitars) valmistama TAISTO B-2EQ1 kaksikanavainen ekvalisaattori-yksikkö. Volume-potikka on CTS:n push-pull tyyppinen jonka ala-asennossa mikissä on sarjaankytkentä ja yläasennossa rinnankytkentä.

Pintakäsittelynä soittimessa on 2-komponentti PU-lakka. Kannen värit on tehty suoraan puulle petsaamalla.

Soittimen kuvat tuli otettua vasta nyt syksyllä ihan vaan siitä syystä, että 5 viimeistä "kontrollibanaanin" ruuvia puuttui. Nyt on nekin paikallaan ja kuvat otettu.

Suomikitara

Pojan kiinnostus Juicen tuotantoon yltyi sen verran kovaksi, että meidänhän oli pakko rakentaa hänelle "Suomikitara". Käytiin syksyllä 2024 Tampereella Vapriikissa katsomassa ManseRock-näyttelyä, ja se oli viimeinen niitti, kun aito Juicen Suomikitara roikkui vitriinissä. Moni on tehnyt tuon kitaran siten, että Suomen kartta on tarra, joka liimataan runkoon ja pintakäsitellään lakalla. Mutta, tämähän ei pojalle ollut mieleen, vaan homma piti toteuttaa alkupeäisen tavoin paperisella kartalla ja pleksillä. Sopivan karttatiedoston löydyttyä tulostutin sen valokuvajulisteena Ideaprintissä Lempäälässä, kohtuulliseen 20 euron hintaan. Sopivaa pleksiä löytyi 14 euron hintaan Biltemasta. 

Kartan leikkaamisen jälkeen muotoilimme pleksin hieman karttaa suuremmaksi, ensin vannesahalla ja sitten eri karkeuksilla hiomapaperilla. Tuossa sitä aikaa menikin. Pleksin suojamuovi oli koko prosessin ajan paikoillaan, jotta hiomapäly ei naarmuttaisi pintaa.

Sitten olikin bodyn vuoro, jonka puolestaan tein hieman isommaksi kuin pleksin. Body on tällä kertaa one piece mahonkibody, koska muuta ei sattunut vaatehuoneen hyllyltä löytymään. Onneksi oli sentään kevyttä mahonkia, koska bodyhan on aika iso.

Bodyn fillauksen ja harmaan pohjamaalin jälkeen maalasin sen siniseksi 2-komponentti akryylimaalilla. Värin valinta oli hieman haastava prosessi, mutta onneksi Tampereen kaupupungin liikenteen busseja, eli Nyssejä, saattoi pitää hyvänä lähtökohtana oikealle värisävylle. 

Kaula tässä soittimessa on vaahteraa ja otelauta ruusupuuta. Kaulan pintakäsittelynä on Osmo Colorin puuvaha. Rosterinauhat tietysti, ettei tarvitse ihan heti huoltaa.

Mikeiksi laitettiin Tonerider Hot Classics mikit, ja vallan hyviltä mikeiltä kuulostavat, melko edulliseen hintaan, 95 Eur.

Suomikitaran henkeen kävin kuvailemassa kitaran lumihangella vasta nyt pari kuukautta valmistumisen jälkeen. 

PRS Custom 24 tyylinen kitara valmiina

Kahdeskymmenes rakentamani kitara, hieman muunneltu PRS Custom 24, on valmistunut vuoden näpertelyn jälkeen. Mitään varsinaista tilausta juuri tälle soittemelle ei ollut, muuta kuin vaimon ja pojan toive saada joku "farkun värinen" kitara. Itse olen aina pitänyt PRS:n muodoista, eikä perheessä ollut vielä yhtään tremololla varustettua perssiä, niin siksi päädyin tähän malliin.

Alla vähän teknisiä speksejä ja sen perään aivan liian monta kuvaa valmiista soittimesta.

Runko:

·        Mahonki, two-piece body

·        Kansi loimuvaahteraa

·        Pohja- ja pintalakka: 2-komponentti polyuretaanilakka

·        Väri "farkku": Petsattu suoraan puupinnalle 

·        Mikkikotelot ja kontrollikotelo vuorattu kupariteipillä (häiriösuojaus)

·        Talla: AMB 5200c Modern 2-point tremolo

Kaula:

·        Mahonki

·        Kaulaprofiili C – D, pintakäsittely 2-komponentti PU-lakka

·        Kaksitoiminen kaularauta, säätöruuvi lavassa

·        2 kpl 3mm*10mm*400mm  hiilikuituvahvikkeita kaulassa

·        Otelauta: Loimukuvioinen eben , radius 10”, suojakäsitelty sitruunaöljyllä

·        Otelautamerkit ja sivudotsit: Helmiäistä (MOP = Mother Of Pearl)

·        Otelautanauhat: Ruostumatonta terästä

·        Viritinkoneisto: Schaller lukkovirittimet

·        Kielet: Ernie Ball Super Slinky 9-42

·        Yläsatula: hirven sääriluu

Elektroniikka: 

·        3-way toggle kytkin

·        2*CTS DPDT push pull potentiometri

·        Mikit: Lollar Eldorado. Puolitettavat Volume- ja Tonepotikoilla. 

PRS Custom 24 tyylisen kitaran loimuvaahterakannen "Blue Jeans" väri petsaamalla

Kolmas PRS-tyylinen kitarari on viimeinkin pintakäsittelyvaiheessa. Loimuvaahterakannen väriksi kotiväki toivoi "farkun sinistä". Tuollaista en ole aiemmin kokeillut tehdä, joten haastehan otettiin vastaan, vaikkakin hieman epäröiden. Riski värin epäonnistumiselle oli aika suuri, mutta useiden kokeiluiden jälkeen olin melko vakuuttunut, että olin löytänyt oikean petsivärikombinaation :) Tällä kertaa oletus osui oikeaan, ja ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen väri näyttää lähes täysin siltä mitä lähdettiin tavoittelemaan. Joskus näinkin voi siis käydä, vaikka lotossa ei onni suosisikaan :)

Petsasin kannen värin suoraan puupinnalle Nitor Lack NitorTint petseillä. Petsiseoksessa oli 1dl vettä, 5ml mustaa petsitiivistettä ja 5ml sinistä petsitiivistettä. Tällä seoksella hieroin koko kannen melko tummaksi, käyttäen vanhaa kangaspalaa petsin levittämiseen. Petsin kuivuttua, seuraavana päivänä, aloin hiomaan väriä pois 400 vahvuuden abranetilla. Hioin niin kauan, että saavutin halutun tummuuden ja tasaisuuden. Haastavaa oli arvioida, kuinka paljon väri tummuisi lakan kanssa. Tyypillisesti olen aina vähätellyt tummumisen voimakkuutta, joten tällä kertaa hioin kannen melko vaaleaksi. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska väri syveni jälleen hyvin paljon lakan kanssa.

Mutta selitykset sikseen ja kuvia kehiin, jotta kukin voi itse arvioida miltä kansi näytti prosessin eri vaiheissa ja ottaa kenties oppia tästä kokeilusta.

Hiottu pinta ennen lakkausta

1. lakkakerroksen jälkeen ...

Telecaster yhdellä humbucker mikillä, "Couchcaster"

Idea uuteen kitaraan syntyi jälleen tarpeesta. Tällä kertaa vaimon toiveesta saada kevyt ja simppeli instrumentti, jota on mukava soittaa vaikkapa sohvalla istuen. Näistä lähtökohdista syntyi "sohvacasteri", viralliselta ristimänimeltään "Couchcaster", kuten se on lapaankin kirjoitettu.

Ensimmäinen kriteeri oli keveys. Tämä varmistettiin tekemällä runko kevyestä amerikan punalepästä osittain thinline telen tyyliseksi. Kitaran alaosa on jyrsitty thinlinen tapaan ontoksi ja takapuolella on kontrollikotelo, josta pääsee elektroniikkaan käsiksi. Kitarassa ei siis ole lainkaan painavaa metallista kontrollilevyä kannessa, vaan kaksi potikkaa on kiinnitetty suoraan 5mm vahvuiseen loimukoivukanteen. Myös kaulan kiinnityslevy puuttuu ja sen tilalla on kiinnitysholkit. Myös melko voimakas "bellycut" keventää runkoa. Myöskään plektrasuojaa ei tarvita, koska mikki on kiinnitetty mikkikehyksellä. "Less is more".

Toinen tärkeä kriteeri oli ergonomia. Sitä maksimoitiin jo aiemminkin mainitulla voimakkaalla bellycutilla sekä sen lisäksi kaulataskun reunan viisteellä (samaan tapaan kuin joissain Fenderin American Professional malleissa). Ehkä erikoisin ja varmaan myös mielipiteitä jakavin ominaisuus on jakin paikka. Se on nimittän sijoitettu rungon perään hihnanupin paikalle, käyttäen mikitetyistä akustisista tuttua Endpin jakkia (Allparts Endpin Jack). Näin jakki ei istualtaan soitettaessa paina reiteen. 

Osittain keveyteen, mutta myös kolmanteen kriteeriin, yksinkertaisuuteen, vaikutti mikityksen valinta. Kitarassa on vain yksi humbucker tyylinen mikki, Lollar Eldorado. Mikki on alunpitäenkin suunniteltu puolitettavaksi ja tässäkin kitarassa sitä hyödynnetään, push-pull volumepotikan avulla. Mikkivalitsinta tässä kitarassa ei luonnolisestikaan tarvita lainkaan.

Muuta mainittavaa kitarasta voisi olla kaulan materiaali ja rakenne. Kaulapuu on täysin kvarttisahattua, melko kevyttä loimuvaahteraa, joka on jäykistetty kahdella hiilikuitutangolla. Toki normaali kaularauta on myös osa rakennetta. Virittimet ovat melko kevyet, Gotohin "Magnum lock" lukkovirittimet. 

Visuaalinen puoli onkin sitten enempi sattumaa kuin suunniteltua. Loimukoivukansi on ensin petsattu vesiohenteisella mustalla petsillä ja sen jälkeen hiottu osittain takaisin puun omalle värille. Tämän jälkeen toinen petsaus on tehty keltaisen ja ruskean petsin sekoituksella. Lopputulos oli tavallaan yllättävä, mutta tavallaan myös odotettu, koska mustassa petsissä oleva sininen sävy yhdistettynä keltaiseen petsiin sai aikaiseksi melko vihertävän lopputuloksen. Ei ihan sitä mitä hain, mutta ainakin uniikki, jollei muuta.

Pintakäsittely on tehty 2-komponentti polyuretaanilakalla.

Nauhat on rosteria, joten niitä tuskin tarvitsee koskaan uusia. Kielet ovat melko ohuet, 9-42 setti. Näillä saatiin aikaiseksi hyvin kevyesti soitettava instrumentti ja siitähän vaimon sormet kiittää.

Kokonaisuutena lopputulos oli väriä lukuunottamatta hyvin lähellä sitä mitä tavoiteltiin. Kevyt, ergonominen, simppeli, teknisesti hyvin toimiva. Loppu onkin sitten makuasia.

"Presari" Steve Harris mikeillä

12 vuoden harrastamisen jälkeen oli lopultakin aika tehdä ihka ensimmäinen Three Tone Sunburst väritys soittimeen. Poika tilasi Precision basson Steve Harris mikeillä, ja juurikin tuolla perinteisellä Sunburst värillä. Melko simppeli basso, joten tämä ehti hyvin pukinkonttiin, vaikka pääsinkin vasta syksyllä aloittamaan rakentelua. 

Saatavilla olevat basson sabluunat olivat 65-vuosimallin presariin, jonka tuntuvin ero nykyaikaisempiin vuosimalleihin lienee tämän leveähkö kaula. Perusmallista poiketen tein otelautaan compound radiuksen 9,5" - 16". Olipahan taas melkoinen savotta vaihdella hiomablokkeja ja hiomapapereita. Ehkä ihan seuraavaan soittemeen en jaksa alkaa vastaavaa tekemään.

Mainittakonn ulkonäöstä nyt vielä se, että poika halusi hieman räväkämmän punaisen pleksin, joten sellainen tilattiin Thomannilta. Olipa muuten melko haastavaa löytää kohtuullisen hintaisia pleksejä mistään. 

Mikit ovat Steve Harris signature mallit, valmistajana Seymour Duncan. Tämäkin oli omistajan toive. Ihan mukavilta kuulostivat ainakin näin maallikon korvaan.

HipShot merkkisen "KickAss" tallan tilasin rapakon takaa StewMacilta. Tämä on ns. HighMass talla, eli iso ja painava.  

Kielet on alkuperäisen presarin tapaan flatwound malliset.