Telecasterin tallan asentaminen, reikien poraus.

Perinteinen Telecasterin talla pitäisi asentaa paikoilleen tuotapikaa. Talla on nyt asemoitu paikoilleen ja reikien poraus aloitettu. Etupuolelta reiät on jo porattu, seuraavaksi vuorossa holkit rungot takaosaan.Tallan kiinnitysruuvien reiät kannattaa senkata, ettei lakkapinta vaurioidu jos (kun) tallan joutuu joskus irrottamaan.

Gotoh H.A.P. virittimet Telecastereihin

Kaulat ja nauhat on kiillotettu ja valmiina kalustettaviksi. Päätin kokeilla pitkästä aikaa Gotohin virittimiä, vaikka olenkin ollut Schallerin lukkovirittimiin erittäin tyytyväinen. Toivottavasti kokeilu ei mene ihan metsään. H.A.P mallissa virittimen tapin korkeutta voi säätää, jotta kaikkiin kieliin saisi suunnilleen samanlaisen kulman. Kielenohjaimet kiinnitän vasta kun kitara on kasassa ja kielet paikoillaan. Muuten niiden paikkojen mitoittaminen on arpapeliä.

Telecastereiden kaulojen kiinnitys holkeilla

Kaulojen kiinnityksessä jouduin turvautumaan erillisiin kiinnitysholkkeihin, koska jyrsin ja hioin bodeja vähän liian innokkaasti, jonka seurauksena kaulan kiinnityskohdista tuli hieman tavallista kapeampia. Tämän takia en siis voinut käyttää yleisempiä kiinnityslevyjä.

Porasin holkkien upotukset lakkauksen ja kiillotuksen jälkeen, mutta ihan putkeen se ei mennyt. Toisessa telen rungossa yksi holkin upotus meni aavistuksen pieleen lakkauksen hieman vaurioituessa. Kun poranterän nostaa ylös upotuksesta, sillä on taipumus helposti vaurioittaa lakan reunaa, ja niinhän tässäkin kävi. No, pieni kosmeettinen virhe, joka ei vie yöuniani.Pärsäävän lakan reunaan ujutin erittäin ohutta pikaliimaa, jotta vaurio pysyisi paikallisena. Itse asiassa ujutin pikaliimaa jokaisen upotuksen reunoihin, jotta lakkapinta ei ala pärsäämään.

Seuraavissa kuvissa kaulat on kiinnitettyinä. Tämän lisäksi hieman fiilistelykuvia myös metalliosien ja bodyjen värityksen yhteensopivuudesta.

Ensimmäinen kaksosista sai nimen Golden CC, bodyn ja metalliosien värityksen sekä tulevien Charlie Christian mikkien mukaan.

Kaulan asemointi kitaran runkoon

Vasemmanpuoleisessa holkin upotuksessa pieni virhe poranterän vaurioitettua lakkapintaa

 

Kullatut mekaniikat vielä toistaiseksi kuvausrekvisiittana

 Tummemman kaksosen, mallinimeltään Black Shadow, holkkien upotus sujui ongelmitta.

Siirtokuva-logo kitaran lapaan (headstock logo decal)

Loimuvaahterakaulojen työstäminen on edennyt lakkausvaiheeseen. Nyt pitäisi saada lapaan logo siirtokuvana. Ensimmäinen yritys meni pieleen, koska en ollut käsitellyt mustesuihkutulostimella printattua siirtokuvakalvoa suojalakalla. Kun yritin irrottaa kalvon paperista liottamalla sitä vedessä, irtosi myös muste logosta :( Täysin oma moka, en noudattanut ohjetta.

Printtasin logot uudelleen ja laitoin niihin suojalakan, ja tein kuivaharjoittelun. Nyt homma näyttäisi toimivan, ja seuraavan lakkauskerran yhteydessä laitan logot paikoilleen. Huom! Kuvissa on siis kuivaharjoitellut logot, jotka tulen nyt hiomaan pois ennen seuraavaa lakkausta. Oikeaoppisesti homma menee kutakuinkin seuraavalla tavalla:

Logon valmistus:
1) Printtaa logo siirtopaperille. Printtaa varalle useita logoja, koska ne on helppo tärvellä asennusvaiheessa.
2) Lakkaa logo suojalakalla. Muussa tapauksessa muste liukenee veteen. Tähän tarkoitukseen myydään erityisesti siihen sopivaa lakkaa. Kannattaa ostaa lakka samalla kuin siirtopaperi, jotta ovat varmasti yhteensopivat.
3) Leikkaa logo irti siirtopaperista. Ei kannata leikata ihan logon ääriviivoja myöten, vaan jättää muutama milli ylimääräistä. Helpottaa asennusta.

Logon kiinnitys:

1) Pohjalakkaa kaula niin moneen kertaan, että lavan pinta on tasainen.
2) Hio lapa 600 karkeuden hiomapaperilla.
3) Ruiskuta lapaan yksi tasainen kiiltävä kerros lakkaa (esim. PU lakkaa) ja anna kuivua 20-30 min.
4) Liota logoa vedessä 5 min ennen kuin lakka on kuivahtanut tuon 20-30 min.
5) Irrota logo märästä taustapaperistaan varovasti ja asettele lapaan haluamaasi paikkaan.
6) Painele märkää logoa kevyesti keittiöpaperilla. Varo vahingoittamasta tuoretta lakkapintaa!!
7) Varmista, että logon alta lähtee ilmakuplat pois, eli jatka paperilla painelua kunnes logo on tasaisen näköinen.
8) Ruiskuta lavalle välittömästi lisää lakkaa, ensiksi ohuempi harsomainen kerros, sitten normaaliin lakkausrytmiin n. 3 tavallista lakkakerrosta.

Alla kuva kuivaharjoitelluista logoista. Näiden päällä ei siis ole vielä lakkaa.

Jos jotakuta jäi kovasti vaivaamaan nuo mallinimet logoissa, eli "Golden CC" ja "Black Shadow", niin ne ovat peräisin kitaroiden värimaailmasta. Seuraavasta kuvasta voi yrittää arvata kumpi on kumpi. Kerrottakoon nyt vielä, että "CC" tulee toisen kitaran mikrofoneista, eli Charlie Christian.

Loimuvaahterakaulojen muotoilu

Telecaster-kaksosten kaulat alkavat muotoutua. Tummempaan versioon tarkoitettu kaula on nyt jeputettu, raspattu, viilattu, höylätty, siklattu ja hiottu lähes valmiiksi :)

Kyllä, monta eri työstötapaa, mutta kuten kaikista loimupuista, myös vaahterasta lähtee varsinkin höylätessä erittäin helposti hallitsemattoman isoja lohmuja. Varovaisesti työstettävää materiaalia siis.

Tarkkasilmäisempi huomaakin, että lapa ei ole se perinteinen telecasterin lapa, vaan straton lapa. Tähän yksinkertainen syy on se, että telecasterin lavan muoto ei hivele vaimon silmää.

Telecastereiden loimukoivukansien värjäys Basecolor petseillä

Haastava loimukansien petsaus alkoi ... ensimmäinen potilas sai synkkää väriä pintaansa ja todella ohuen harsomaisen suojalakan.

Basecolor liuotinpetsillä (musta sävy) PU-lakkapinnan päälle ruiskutettu väri taittaa selvästi sinertävän lilaan. Ei ihan se sävy mitä alunperin hain, mutta ei kuitenkaan hullumpi. Harmahtavan mustaa siis yritin, mutta sinertävän musta tuli. Minkäs teet... Pois en aio väriä hioa, vaan kokeilen miltä sävy näyttää, kun hion kerran kevyesti ja ruiskutan kiiltävän pinnan päälle. Jos senkin jälkeen näyttää aivan liian tummalta, tartun hiomapaperiin ja nielen tappioni.

Tähän kyseiseen yksilöön on tarkoitus petsata täysin mustat reunat ja aavistuksen läpikuultava takaosa. Body on yksiosainen suosaarni, joten puun syyt saavat kuultaa hieman läpi takaosan väristä.

Muovisia reunanauhoja tässä kitarassa ei ole lainkaan, vaan ns. "natural binding". Sen teippaan petsaamisen ajaksi maskausteipillä.

Seuraava potilas on Thinline tele, joka on tarkoitus petsata hieman "Honey burst" tyyppiseksi, kellertävän kullertavan rusehtavaksi ...

Ja niin sai toinenkin potilas,Thinline, väriä pintaan.
Vain kaksi kertaa pyyhin osan petsistä pois liuottimeen kastetulla paperilla. Miksi?? No kun pinta kastui liikaa ja alkoi muodostaa ns. appelsiini-ihon tyylistä kuviota. Ne säädöt ne säädöt ... aina vähän pielessä, siis ilmeisesti liikaa petsiä kerralla ja tuho on valmis.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, väristä tuli 98% sellainen kuin vaimo halusi. Harvoin tulee osuttua näin lähelle toivottua sävyä. No, ehtiihän tämän vielä pilata hiomalla suojalakka puhki, tai tekemällä jotain muuta typerää. Sitä odotellassa ...

Kuvissa tämänhetkinen tilanne.

Action-kuvia sävytyksestä ja lakkauksesta.

Synkempi Tele sai liki mustan värityksen myös takaosaan. Kannessa edelleen vain suojalakka.

Black Mother of Pearl dotsit telecasterin loimuvaahterakaulaan

Olipa hankalaa päättää millaiset dotsit laitan loimuvaahterakauloihin. Tavalliset vaaleat MOP dotsit eivät tietenkään sovi vaaleaan vaahteraan. Mustat muovidotsit ... no ne näyttää muovilta. Päädyin lopulta kokeilemaan "Black MOP" vaihtoehtoa.

Tulipa samalla mieleen, että ei kai tässä nyt käy jonkinlaiset "loimu-överit"?? Täytynee yrittää värin ja miedon burstin avulla saada muutakin visuaalista ilmettä kitaroihin, kuin pelkät loimut.

Telecaster-kaksoset

Aloittelin jo 2017 keväällä pikkuhiljaa valmistelemaan "Telecaster-kaksosia". Poikkeukselliseti aloitin homman kaulojen tekemisellä. Materiaaliksi valitsin loimuvaahteran, koska en ole koskaan ennen tehnyt "täysvaahtera" kauloja.
Kaulat eroavat toisistaan ainoastaan otelaudan liimauksen osalta. Toisessa Telessä otelauta on leikattu samasta lankusta kuin kaulakin, mutta väliin on liimattu ruusupuuviilu. Loimukuvioita ei siinä kaulassa edes yritetty kohdistaa, vaan viilu tekee selkeän visuaalisen eron kaulan ja otelaudan väliin.

Toisen Telen (Thinline) kaulassa otelauta on leikattu kaula-aihiosta kohdistamalla kappaleet tarkalleen toisiinsa ennen sahausta. Näin "otelauta" näyttää olevan täysin samaa kappaletta kaulan kanssa. No, tarkkasilmäinen toki erottaa liimasauman ja pienen poikkeman loimukuviossa.

Rungot ovat nyt pohjalakkausvaiheessa. Rakenteellisesti toinen on Thinline ja toinen umpirunkoinen. Thinlinen runko on Khaya-mahonkia (kahdesta kappaleesta liimattu) ja umpirunkoinen on suosaarnia, yhdestä kappaleesta.

Kummankin kansi on n. 5mm vahvuista loimukoivua. Thinlinen kansi-aihio on hieman parempi, eli ei varsinaisesti mitään virheitä. Umpirunkoisessa on pieni värivirhe, kinder-yllätys, joka paljastui vasta kantta ohentaessa. Tämä materiaalivirhe pakottaa värjäämään umpirunkoisen kannen hieman tummemmaksi ja tekemään reunalle burstimaalauksen. Thinlineen olen suunnitellut Honeyburst väritystä. Tavoitteena on saada soittimet valmiiksi 2018 kevään aikana.

Parlour kitara viimeistelyä vaille valmis

Viimeiset stepit, eli rosterinauhojen kiillotus ja yläsatulan sekä tallaluun muotoilut on lopultakin valmiina. No, ihan pientä tallaluun tunaamista vielä jäljellä, että saan intonaatiot täysin kohdilleen. Yhtä kaikki, kitara on kasassa ja ensimmäiset soinnut ovat kajahtaneet ilmoille ja soitin on luovutettu vaimolle (ilman sen kummempia juhlallisuuksia).

Mainittakoon, että kitaraan asennettiin vaimon toiveesta piezo-mikki. Mikrofoni on K&K Pure Mini, joka on käsittääkseni tällä hetkellä hyvin suosittu ja hintaluokassaan myös varsin arvostettu. 120 Eur on toki paljon rahaa, mutta aivan pähkinöitä kitaraan käytetyn työmäärän rinnalla. Mikin asentaminen oli verrattain helppoa, varsinkin kun ohjeet olivat aika selkeät ja ammattilanen neuvoi vieressä. Kerrankin joku työvaihe meni laakista oikein :)

Ääninäyte eksyy tänne blogiin toivottavasti ennen joulua (tarkkaa vuotta en lupaa), mutta siihen saakka on fiilisteltävä muutaman pihamökissä räpsityn valokuvan voimin.

Kuvauspaikka tekee tavallaan oikeutta kitaran historialle, koska parlour-kitarat on ymmärtääkseni alunperin kehitetty nimenomaan pienessä tilassa soitettaviksi. Jo kitaran pieni koko kielii siitä, ettei sillä ole tarkoitus soittaa suurissa konserttisaleissa. Nykypäivänä toki mikitys vesittää tämänkin rajoitteen, ja parlour kitaralla saa aikaiseksi tasan niin kovan mekkalan kuin vahvistimesta irtoaa watteja.

Lässytys sikseen, kuvat kertokoot enempi:

Jos jäi epäselväksi mikä parlour (tai parlor) kitara on, kannattaa tutustua asiaan ja lukuisiin eri malleihin vaikkapa täällä: https://parlor.guitars/blog/what-parlor-guitar