Loimuvaahterakaulojen työstäminen on edennyt lakkausvaiheeseen. Nyt pitäisi saada lapaan logo siirtokuvana. Ensimmäinen yritys meni pieleen, koska en ollut käsitellyt mustesuihkutulostimella printattua siirtokuvakalvoa suojalakalla. Kun yritin irrottaa kalvon paperista liottamalla sitä vedessä, irtosi myös muste logosta :( Täysin oma moka, en noudattanut ohjetta.
Printtasin logot uudelleen ja laitoin niihin suojalakan, ja tein kuivaharjoittelun. Nyt homma näyttäisi toimivan, ja seuraavan lakkauskerran yhteydessä laitan logot paikoilleen. Huom! Kuvissa on siis kuivaharjoitellut logot, jotka tulen nyt hiomaan pois ennen seuraavaa lakkausta. Oikeaoppisesti homma menee kutakuinkin seuraavalla tavalla:
Logon valmistus:
1) Printtaa logo siirtopaperille. Printtaa varalle useita logoja, koska ne on helppo tärvellä asennusvaiheessa.
2) Lakkaa logo suojalakalla. Muussa tapauksessa muste liukenee veteen. Tähän tarkoitukseen myydään erityisesti siihen sopivaa lakkaa. Kannattaa ostaa lakka samalla kuin siirtopaperi, jotta ovat varmasti yhteensopivat.
3) Leikkaa logo irti siirtopaperista. Ei kannata leikata ihan logon ääriviivoja myöten, vaan jättää muutama milli ylimääräistä. Helpottaa asennusta.
Logon kiinnitys:
1) Pohjalakkaa kaula niin moneen kertaan, että lavan pinta on tasainen.
2) Hio lapa 600 karkeuden hiomapaperilla.
3) Ruiskuta lapaan yksi tasainen kiiltävä kerros lakkaa (esim. PU lakkaa) ja anna kuivua 20-30 min.
4) Liota logoa vedessä 5 min ennen kuin lakka on kuivahtanut tuon 20-30 min.
5) Irrota logo märästä taustapaperistaan varovasti ja asettele lapaan haluamaasi paikkaan.
6) Painele märkää logoa kevyesti keittiöpaperilla. Varo vahingoittamasta tuoretta lakkapintaa!!
7) Varmista, että logon alta lähtee ilmakuplat pois, eli jatka paperilla painelua kunnes logo on tasaisen näköinen.
8) Ruiskuta lavalle välittömästi lisää lakkaa, ensiksi ohuempi harsomainen kerros, sitten normaaliin lakkausrytmiin n. 3 tavallista lakkakerrosta.
Alla kuva kuivaharjoitelluista logoista. Näiden päällä ei siis ole vielä lakkaa.
Jos jotakuta jäi kovasti vaivaamaan nuo mallinimet logoissa, eli "Golden CC" ja "Black Shadow", niin ne ovat peräisin kitaroiden värimaailmasta. Seuraavasta kuvasta voi yrittää arvata kumpi on kumpi. Kerrottakoon nyt vielä, että "CC" tulee toisen kitaran mikrofoneista, eli Charlie Christian.
Blogissa annetaan neuvoja kitaran rakentamiseen, seurataan kitaroiden valmistumista tekstein ja kuvasarjoin sekä esitellään valmistuneita kitaroita.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
sunnuntai 11. helmikuuta 2018
Loimuvaahterakaulojen muotoilu
Telecaster-kaksosten kaulat alkavat muotoutua. Tummempaan versioon tarkoitettu kaula on nyt jeputettu, raspattu, viilattu, höylätty, siklattu ja hiottu lähes valmiiksi :)
Kyllä, monta eri työstötapaa, mutta kuten kaikista loimupuista, myös vaahterasta lähtee varsinkin höylätessä erittäin helposti hallitsemattoman isoja lohmuja. Varovaisesti työstettävää materiaalia siis.
Tarkkasilmäisempi huomaakin, että lapa ei ole se perinteinen telecasterin lapa, vaan straton lapa. Tähän yksinkertainen syy on se, että telecasterin lavan muoto ei hivele vaimon silmää.
Kyllä, monta eri työstötapaa, mutta kuten kaikista loimupuista, myös vaahterasta lähtee varsinkin höylätessä erittäin helposti hallitsemattoman isoja lohmuja. Varovaisesti työstettävää materiaalia siis.
Tarkkasilmäisempi huomaakin, että lapa ei ole se perinteinen telecasterin lapa, vaan straton lapa. Tähän yksinkertainen syy on se, että telecasterin lavan muoto ei hivele vaimon silmää.
perjantai 2. helmikuuta 2018
Telecastereiden loimukoivukansien värjäys Basecolor petseillä
Haastava loimukansien petsaus alkoi ... ensimmäinen potilas sai synkkää väriä pintaansa ja todella ohuen harsomaisen suojalakan.
Basecolor liuotinpetsillä (musta sävy) PU-lakkapinnan päälle ruiskutettu väri taittaa selvästi sinertävän lilaan. Ei ihan se sävy mitä alunperin hain, mutta ei kuitenkaan hullumpi. Harmahtavan mustaa siis yritin, mutta sinertävän musta tuli. Minkäs teet... Pois en aio väriä hioa, vaan kokeilen miltä sävy näyttää, kun hion kerran kevyesti ja ruiskutan kiiltävän pinnan päälle. Jos senkin jälkeen näyttää aivan liian tummalta, tartun hiomapaperiin ja nielen tappioni.
Tähän kyseiseen yksilöön on tarkoitus petsata täysin mustat reunat ja aavistuksen läpikuultava takaosa. Body on yksiosainen suosaarni, joten puun syyt saavat kuultaa hieman läpi takaosan väristä.
Muovisia reunanauhoja tässä kitarassa ei ole lainkaan, vaan ns. "natural binding". Sen teippaan petsaamisen ajaksi maskausteipillä.
Seuraava potilas on Thinline tele, joka on tarkoitus petsata hieman "Honey burst" tyyppiseksi, kellertävän kullertavan rusehtavaksi ...
Ja niin sai toinenkin potilas,Thinline, väriä pintaan.
Vain kaksi kertaa pyyhin osan petsistä pois liuottimeen kastetulla paperilla. Miksi?? No kun pinta kastui liikaa ja alkoi muodostaa ns. appelsiini-ihon tyylistä kuviota. Ne säädöt ne säädöt ... aina vähän pielessä, siis ilmeisesti liikaa petsiä kerralla ja tuho on valmis.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, väristä tuli 98% sellainen kuin vaimo halusi. Harvoin tulee osuttua näin lähelle toivottua sävyä. No, ehtiihän tämän vielä pilata hiomalla suojalakka puhki, tai tekemällä jotain muuta typerää. Sitä odotellassa ...
Kuvissa tämänhetkinen tilanne.
Action-kuvia sävytyksestä ja lakkauksesta.
Basecolor liuotinpetsillä (musta sävy) PU-lakkapinnan päälle ruiskutettu väri taittaa selvästi sinertävän lilaan. Ei ihan se sävy mitä alunperin hain, mutta ei kuitenkaan hullumpi. Harmahtavan mustaa siis yritin, mutta sinertävän musta tuli. Minkäs teet... Pois en aio väriä hioa, vaan kokeilen miltä sävy näyttää, kun hion kerran kevyesti ja ruiskutan kiiltävän pinnan päälle. Jos senkin jälkeen näyttää aivan liian tummalta, tartun hiomapaperiin ja nielen tappioni.
Tähän kyseiseen yksilöön on tarkoitus petsata täysin mustat reunat ja aavistuksen läpikuultava takaosa. Body on yksiosainen suosaarni, joten puun syyt saavat kuultaa hieman läpi takaosan väristä.
Muovisia reunanauhoja tässä kitarassa ei ole lainkaan, vaan ns. "natural binding". Sen teippaan petsaamisen ajaksi maskausteipillä.
Seuraava potilas on Thinline tele, joka on tarkoitus petsata hieman "Honey burst" tyyppiseksi, kellertävän kullertavan rusehtavaksi ...
Ja niin sai toinenkin potilas,Thinline, väriä pintaan.
Vain kaksi kertaa pyyhin osan petsistä pois liuottimeen kastetulla paperilla. Miksi?? No kun pinta kastui liikaa ja alkoi muodostaa ns. appelsiini-ihon tyylistä kuviota. Ne säädöt ne säädöt ... aina vähän pielessä, siis ilmeisesti liikaa petsiä kerralla ja tuho on valmis.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, väristä tuli 98% sellainen kuin vaimo halusi. Harvoin tulee osuttua näin lähelle toivottua sävyä. No, ehtiihän tämän vielä pilata hiomalla suojalakka puhki, tai tekemällä jotain muuta typerää. Sitä odotellassa ...
Kuvissa tämänhetkinen tilanne.
Action-kuvia sävytyksestä ja lakkauksesta.
| Synkempi Tele sai liki mustan värityksen myös takaosaan. Kannessa edelleen vain suojalakka. |
lauantai 20. tammikuuta 2018
Black Mother of Pearl dotsit telecasterin loimuvaahterakaulaan
Olipa hankalaa päättää millaiset dotsit laitan loimuvaahterakauloihin. Tavalliset vaaleat MOP dotsit eivät tietenkään sovi vaaleaan vaahteraan. Mustat muovidotsit ... no ne näyttää muovilta. Päädyin lopulta kokeilemaan "Black MOP" vaihtoehtoa.
Tulipa samalla mieleen, että ei kai tässä nyt käy jonkinlaiset "loimu-överit"?? Täytynee yrittää värin ja miedon burstin avulla saada muutakin visuaalista ilmettä kitaroihin, kuin pelkät loimut.
Tulipa samalla mieleen, että ei kai tässä nyt käy jonkinlaiset "loimu-överit"?? Täytynee yrittää värin ja miedon burstin avulla saada muutakin visuaalista ilmettä kitaroihin, kuin pelkät loimut.
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Telecaster-kaksoset
Aloittelin jo 2017 keväällä pikkuhiljaa valmistelemaan "Telecaster-kaksosia". Poikkeukselliseti aloitin homman kaulojen tekemisellä. Materiaaliksi valitsin loimuvaahteran, koska en ole koskaan ennen tehnyt "täysvaahtera" kauloja.
Kaulat eroavat toisistaan ainoastaan otelaudan liimauksen osalta. Toisessa Telessä otelauta on leikattu samasta lankusta kuin kaulakin, mutta väliin on liimattu ruusupuuviilu. Loimukuvioita ei siinä kaulassa edes yritetty kohdistaa, vaan viilu tekee selkeän visuaalisen eron kaulan ja otelaudan väliin.
Toisen Telen (Thinline) kaulassa otelauta on leikattu kaula-aihiosta kohdistamalla kappaleet tarkalleen toisiinsa ennen sahausta. Näin "otelauta" näyttää olevan täysin samaa kappaletta kaulan kanssa. No, tarkkasilmäinen toki erottaa liimasauman ja pienen poikkeman loimukuviossa.
Rungot ovat nyt pohjalakkausvaiheessa. Rakenteellisesti toinen on Thinline ja toinen umpirunkoinen. Thinlinen runko on Khaya-mahonkia (kahdesta kappaleesta liimattu) ja umpirunkoinen on suosaarnia, yhdestä kappaleesta.
Kummankin kansi on n. 5mm vahvuista loimukoivua. Thinlinen kansi-aihio on hieman parempi, eli ei varsinaisesti mitään virheitä. Umpirunkoisessa on pieni värivirhe, kinder-yllätys, joka paljastui vasta kantta ohentaessa. Tämä materiaalivirhe pakottaa värjäämään umpirunkoisen kannen hieman tummemmaksi ja tekemään reunalle burstimaalauksen. Thinlineen olen suunnitellut Honeyburst väritystä. Tavoitteena on saada soittimet valmiiksi 2018 kevään aikana.

Kaulat eroavat toisistaan ainoastaan otelaudan liimauksen osalta. Toisessa Telessä otelauta on leikattu samasta lankusta kuin kaulakin, mutta väliin on liimattu ruusupuuviilu. Loimukuvioita ei siinä kaulassa edes yritetty kohdistaa, vaan viilu tekee selkeän visuaalisen eron kaulan ja otelaudan väliin.
Toisen Telen (Thinline) kaulassa otelauta on leikattu kaula-aihiosta kohdistamalla kappaleet tarkalleen toisiinsa ennen sahausta. Näin "otelauta" näyttää olevan täysin samaa kappaletta kaulan kanssa. No, tarkkasilmäinen toki erottaa liimasauman ja pienen poikkeman loimukuviossa.
Rungot ovat nyt pohjalakkausvaiheessa. Rakenteellisesti toinen on Thinline ja toinen umpirunkoinen. Thinlinen runko on Khaya-mahonkia (kahdesta kappaleesta liimattu) ja umpirunkoinen on suosaarnia, yhdestä kappaleesta.
Kummankin kansi on n. 5mm vahvuista loimukoivua. Thinlinen kansi-aihio on hieman parempi, eli ei varsinaisesti mitään virheitä. Umpirunkoisessa on pieni värivirhe, kinder-yllätys, joka paljastui vasta kantta ohentaessa. Tämä materiaalivirhe pakottaa värjäämään umpirunkoisen kannen hieman tummemmaksi ja tekemään reunalle burstimaalauksen. Thinlineen olen suunnitellut Honeyburst väritystä. Tavoitteena on saada soittimet valmiiksi 2018 kevään aikana.
lauantai 18. marraskuuta 2017
Parlour kitara viimeistelyä vaille valmis
Viimeiset stepit, eli rosterinauhojen kiillotus ja yläsatulan sekä tallaluun muotoilut on lopultakin valmiina. No, ihan pientä tallaluun tunaamista vielä jäljellä, että saan intonaatiot täysin kohdilleen. Yhtä kaikki, kitara on kasassa ja ensimmäiset soinnut ovat kajahtaneet ilmoille ja soitin on luovutettu vaimolle (ilman sen kummempia juhlallisuuksia).
Mainittakoon, että kitaraan asennettiin vaimon toiveesta piezo-mikki. Mikrofoni on K&K Pure Mini, joka on käsittääkseni tällä hetkellä hyvin suosittu ja hintaluokassaan myös varsin arvostettu. 120 Eur on toki paljon rahaa, mutta aivan pähkinöitä kitaraan käytetyn työmäärän rinnalla. Mikin asentaminen oli verrattain helppoa, varsinkin kun ohjeet olivat aika selkeät ja ammattilanen neuvoi vieressä. Kerrankin joku työvaihe meni laakista oikein :)
Ääninäyte eksyy tänne blogiin toivottavasti ennen joulua (tarkkaa vuotta en lupaa), mutta siihen saakka on fiilisteltävä muutaman pihamökissä räpsityn valokuvan voimin.
Kuvauspaikka tekee tavallaan oikeutta kitaran historialle, koska parlour-kitarat on ymmärtääkseni alunperin kehitetty nimenomaan pienessä tilassa soitettaviksi. Jo kitaran pieni koko kielii siitä, ettei sillä ole tarkoitus soittaa suurissa konserttisaleissa. Nykypäivänä toki mikitys vesittää tämänkin rajoitteen, ja parlour kitaralla saa aikaiseksi tasan niin kovan mekkalan kuin vahvistimesta irtoaa watteja.
Lässytys sikseen, kuvat kertokoot enempi:
Jos jäi epäselväksi mikä parlour (tai parlor) kitara on, kannattaa tutustua asiaan ja lukuisiin eri malleihin vaikkapa täällä: https://parlor.guitars/blog/what-parlor-guitar
Mainittakoon, että kitaraan asennettiin vaimon toiveesta piezo-mikki. Mikrofoni on K&K Pure Mini, joka on käsittääkseni tällä hetkellä hyvin suosittu ja hintaluokassaan myös varsin arvostettu. 120 Eur on toki paljon rahaa, mutta aivan pähkinöitä kitaraan käytetyn työmäärän rinnalla. Mikin asentaminen oli verrattain helppoa, varsinkin kun ohjeet olivat aika selkeät ja ammattilanen neuvoi vieressä. Kerrankin joku työvaihe meni laakista oikein :)
Ääninäyte eksyy tänne blogiin toivottavasti ennen joulua (tarkkaa vuotta en lupaa), mutta siihen saakka on fiilisteltävä muutaman pihamökissä räpsityn valokuvan voimin.
Kuvauspaikka tekee tavallaan oikeutta kitaran historialle, koska parlour-kitarat on ymmärtääkseni alunperin kehitetty nimenomaan pienessä tilassa soitettaviksi. Jo kitaran pieni koko kielii siitä, ettei sillä ole tarkoitus soittaa suurissa konserttisaleissa. Nykypäivänä toki mikitys vesittää tämänkin rajoitteen, ja parlour kitaralla saa aikaiseksi tasan niin kovan mekkalan kuin vahvistimesta irtoaa watteja.
Lässytys sikseen, kuvat kertokoot enempi:
Jos jäi epäselväksi mikä parlour (tai parlor) kitara on, kannattaa tutustua asiaan ja lukuisiin eri malleihin vaikkapa täällä: https://parlor.guitars/blog/what-parlor-guitar
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Grover virittimet Parlour kitaraan
Kaula on viimeistä kiillotusta vaille valmis ja pian on aika laittaa myös viritinkoneisto paikoilleen.
Tarkoitus on kuitenkin ensin kiillottaa lapa ja vasta sen jälkeen porata reiät virittimille. Miksi? Koska kaikki reiät hankaloittavat kiillottamista.
Virittimiksi valittiin tällä kertaa "avomalliset" Groverit.
Kiillotus on nyt valmis, reiät porattu ja tehty hieman kartion mallisiksi erikoistyökalulla joka kantaa englannin murteella nimeä "reamer" ... olisiko suomeksi sitten riimeri :)
Kartion mallisiksi sen takia, että reikiin työnnettävät hokit ovat kartion malliset.
Kuvissa lopputulos, eli virittimet ruuvattuna kiinni (2 ruuvia per viritin). Muistakaa että 2mm vahvuisille ruuveille on porattava 1.5mm reiät, jotta puu ei halkeaisi, eivätkä ruuvit katkeaisi kiinni ruuvattaessa.
Tarkoitus on kuitenkin ensin kiillottaa lapa ja vasta sen jälkeen porata reiät virittimille. Miksi? Koska kaikki reiät hankaloittavat kiillottamista.
Virittimiksi valittiin tällä kertaa "avomalliset" Groverit.
Kiillotus on nyt valmis, reiät porattu ja tehty hieman kartion mallisiksi erikoistyökalulla joka kantaa englannin murteella nimeä "reamer" ... olisiko suomeksi sitten riimeri :)
Kartion mallisiksi sen takia, että reikiin työnnettävät hokit ovat kartion malliset.
Kuvissa lopputulos, eli virittimet ruuvattuna kiinni (2 ruuvia per viritin). Muistakaa että 2mm vahvuisille ruuveille on porattava 1.5mm reiät, jotta puu ei halkeaisi, eivätkä ruuvit katkeaisi kiinni ruuvattaessa.
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Parlour kitaran lavan helmiäis-upotus
Kitaroiden lapaan on yleensä tapana laittaa tekijän virallinen logo tai joku muu helmiäis-upotus tai teksti. Päädyin tällä kerralla tavoittelemaan kitaran "rippilahjahenkeen" ja sound-portin risti-teemaan sopivaa logoa, josta välittyisi myös tekijän nimikirjaimet. Täytyy sanoa, ettei minusta koskaan tule graafista suunnittelijaa, eikä syyttä.
Eräs nimeltä mainitsematon soitinrakentaja-artesaani (N.H.) totesi logosta kannustavasti: "Ei Jouni sentään oksentanut".
No, siinä se helmiäisestä muotoiltu neliosainen logo nyt on upotettuna lapaan, eikä se enää irtikään lähde :)
Eräs nimeltä mainitsematon soitinrakentaja-artesaani (N.H.) totesi logosta kannustavasti: "Ei Jouni sentään oksentanut".
No, siinä se helmiäisestä muotoiltu neliosainen logo nyt on upotettuna lapaan, eikä se enää irtikään lähde :)
lauantai 23. syyskuuta 2017
Rosterinauhat Parlour kitaraan
Ammattilainen suositteli laittamaan rosterinauhat, joten pakkohan sitä oli uskoa. Nauhojen asennus sujui yllättävän kivuttomasti pienen kertauskurssin jälkeen. Periaate on aivan sama kuin aiemmin rakentamassani Les Paulissa, eli nauhojen jaloista "kuohitaan" osa pois, jotta ne mahtuvat reunanauhallisen otelaudan nauha-uriin. Tähän "kuohitsemiseen" on olemassa ihan oma työkalunsa.
Suurimman osan nauhoista prässäsin liiman kera paikoilleen, ja naputtelin vielä sen jälkeen varovasti vasaralla nauhat tiukasti otelaudan pintaan. Pelkällä prässillä tahtoi jäädä aina hieman ilmaa nauhan ja otelaudan väliin. Liimana käytin ihan perinteistä Titebondia ja liiman asentaminen tapahtui lääkeruiskulla ja neulalla.
Akustisen kaulan mallista johtuen osa nauhoista oli pakko asentaa pelkästään vasaralla. Hyvin sekin onnistui kun oli varovainen aloituksen kanssa. Suurin risti on lyödä nauha "vinoon" ja rikkoa nauha-ura. Onneksi näin ei käynyt tällä kertaa.
Nauhojen päät katkoin pihdeillä, varoen vahingoittamasta otelaudan reunalistaa. Nauhaa ei saa katkaista aivan listaa vasten, vaan kannattaa jättää hiuksenhieno pätkä nauhaa viilattavaksi. Pihdeillä on joskus ikävä taipumus lohmaista pieni jälki reunalistaan jos yrittää katkaista aivan nauhan tyvestä.
On mainittava että rosterinauhojen päiden viilaaminen on todellakin hitaampaa kuin tavallisten nauhojen. Materiaalissa on todellakin suuri kovuusero. Reilun puolentunnin viilailun jälkeen sain kaikki nauhojen päät sopivan mittaisiksi ja kalteviksi. Viilauksen jälkeen päät pitää vielä hioa 500 ja 1000 vahvuisilla hoimapapereilla kiiltäviksi. Myöhemmässä vaiheessa se helposti unohtuu...
Suurimman osan nauhoista prässäsin liiman kera paikoilleen, ja naputtelin vielä sen jälkeen varovasti vasaralla nauhat tiukasti otelaudan pintaan. Pelkällä prässillä tahtoi jäädä aina hieman ilmaa nauhan ja otelaudan väliin. Liimana käytin ihan perinteistä Titebondia ja liiman asentaminen tapahtui lääkeruiskulla ja neulalla.
Akustisen kaulan mallista johtuen osa nauhoista oli pakko asentaa pelkästään vasaralla. Hyvin sekin onnistui kun oli varovainen aloituksen kanssa. Suurin risti on lyödä nauha "vinoon" ja rikkoa nauha-ura. Onneksi näin ei käynyt tällä kertaa.
Nauhojen päät katkoin pihdeillä, varoen vahingoittamasta otelaudan reunalistaa. Nauhaa ei saa katkaista aivan listaa vasten, vaan kannattaa jättää hiuksenhieno pätkä nauhaa viilattavaksi. Pihdeillä on joskus ikävä taipumus lohmaista pieni jälki reunalistaan jos yrittää katkaista aivan nauhan tyvestä.
On mainittava että rosterinauhojen päiden viilaaminen on todellakin hitaampaa kuin tavallisten nauhojen. Materiaalissa on todellakin suuri kovuusero. Reilun puolentunnin viilailun jälkeen sain kaikki nauhojen päät sopivan mittaisiksi ja kalteviksi. Viilauksen jälkeen päät pitää vielä hioa 500 ja 1000 vahvuisilla hoimapapereilla kiiltäviksi. Myöhemmässä vaiheessa se helposti unohtuu...
tiistai 5. syyskuuta 2017
Parlour kitaran lakkaaminen
Kitaran koppa on jo viimeistelyvaiheessa, eli lakkaa lakkaa enemmän lakkaa ... tai siis ainakin lakkakerroksia. Lakkana toimii kaksikomponenttinen polyuretaanilakka (Akzo Nobel). Sekoitussuhde oli 1 osa lakkaa, 1 osa kovetetta, 1 osa ohennetta.
Homman nimi ei siis varsinkaan akustisessa kitarassa ole paksu lakkakerros, vaan tavoitteena on ohuehko tasainen lakkapinta. Tämä vaatii useamman lakkauskerran (3-4) ja välihionnan. Varsinkin kannen osalta tarpeettoman paksua lakkakerrosta tulee ehdottomasti välttää, koska se huonontaa kannen akustisia ominaisuuksia.
Päivän positiivinen osuus: Kyljet ja pohja ovat nyt kiillotusta vaille valmiit.
Mutta, sitten se päivän opetus: ÄLÄ KOSKAAN käytä eri tuotantoeristä olevaa lakkaa vaalealle kuusikannelle. Ai miksikö?
Jos joudut jostain syystä (esim. valuma kannen lakkapinnassa) hiomaan kantta pintakäsittelyn loppuvaiheessa hieman kovemmalla kädellä ja puhkaiset kahden erilaisen lakkakerroksen rajapinnan, on lopputuloksena ikävä "läiskä". Seuraava kuva pyrkii demonstroimaan tätä efektiä. Siis tuon keskimmäisen kattohalogeenin heijastuman ympärillä oleva vaalea epämääräinen alue :)
Niin, siis minullehan kävi juurikin näin, ja tietysti viimeisellä lakkauskerralla. Jostain lensi tummaa napanöyhtää märkään lakkapintaan ja jouduin nyppimään sen väkivaltaisesti pois hammastikulla. Jälkiä peitelläkseni ruiskutin hieman lisää lakkaa pintaan ja siinäpä se, valuma. Tätä valumaa kun hioin pois, sain puhkaistua kahden erilaisen lakkakerroksen rajan ... tietysti kannen paraatipaikalta. Kyllä, otti päähän kohtuullisesti. Nyt täytyy välihioa koko kansi ja lakata se uudelleen kokeillakseni, peittyisikö "läiskä" ilman että hion kaikkia lakkakerroksia kokonaan pois. Koska alemman kerroksen lakka näyttäisi olevan vaaleampaa kuin pintakerroksen lakka, on ainakin teoriassa mahdollista, että läiskä peittyisi, tai edes himmenisi oleellisesti.
Noin viikon päästä nähdään kuinka äijän käy ...
Viikko on melkein vierähtänyt, ja kansi sai uuden lakkapinnan. Helpotuksen huokaus, läiskä hävisi!!
Huom! Viisaammat kertoivat ,että tämä ilmiö luultavasti tapahtuu ihan samaa tuotantoerääkin olevalla lakalla. Eli varovasti sen hiomisen kanssa, ihan lakasta riippumatta!!
Seuraavaksi onkin vuorossa hionta 1500 karkeuden vesihiomapaperilla ja sen jälkeen loppukiillotus. Ehkä parin viikon päästä palataan tähän asiaan ...
Sillä välin pitäisi edistää kaulaa, asentaa rosterinauhat ja jatkaa kaulan lakkaamista
Homman nimi ei siis varsinkaan akustisessa kitarassa ole paksu lakkakerros, vaan tavoitteena on ohuehko tasainen lakkapinta. Tämä vaatii useamman lakkauskerran (3-4) ja välihionnan. Varsinkin kannen osalta tarpeettoman paksua lakkakerrosta tulee ehdottomasti välttää, koska se huonontaa kannen akustisia ominaisuuksia.
Päivän positiivinen osuus: Kyljet ja pohja ovat nyt kiillotusta vaille valmiit.
Mutta, sitten se päivän opetus: ÄLÄ KOSKAAN käytä eri tuotantoeristä olevaa lakkaa vaalealle kuusikannelle. Ai miksikö?
Jos joudut jostain syystä (esim. valuma kannen lakkapinnassa) hiomaan kantta pintakäsittelyn loppuvaiheessa hieman kovemmalla kädellä ja puhkaiset kahden erilaisen lakkakerroksen rajapinnan, on lopputuloksena ikävä "läiskä". Seuraava kuva pyrkii demonstroimaan tätä efektiä. Siis tuon keskimmäisen kattohalogeenin heijastuman ympärillä oleva vaalea epämääräinen alue :)
Niin, siis minullehan kävi juurikin näin, ja tietysti viimeisellä lakkauskerralla. Jostain lensi tummaa napanöyhtää märkään lakkapintaan ja jouduin nyppimään sen väkivaltaisesti pois hammastikulla. Jälkiä peitelläkseni ruiskutin hieman lisää lakkaa pintaan ja siinäpä se, valuma. Tätä valumaa kun hioin pois, sain puhkaistua kahden erilaisen lakkakerroksen rajan ... tietysti kannen paraatipaikalta. Kyllä, otti päähän kohtuullisesti. Nyt täytyy välihioa koko kansi ja lakata se uudelleen kokeillakseni, peittyisikö "läiskä" ilman että hion kaikkia lakkakerroksia kokonaan pois. Koska alemman kerroksen lakka näyttäisi olevan vaaleampaa kuin pintakerroksen lakka, on ainakin teoriassa mahdollista, että läiskä peittyisi, tai edes himmenisi oleellisesti.
Noin viikon päästä nähdään kuinka äijän käy ...
Viikko on melkein vierähtänyt, ja kansi sai uuden lakkapinnan. Helpotuksen huokaus, läiskä hävisi!!
Huom! Viisaammat kertoivat ,että tämä ilmiö luultavasti tapahtuu ihan samaa tuotantoerääkin olevalla lakalla. Eli varovasti sen hiomisen kanssa, ihan lakasta riippumatta!!
Seuraavaksi onkin vuorossa hionta 1500 karkeuden vesihiomapaperilla ja sen jälkeen loppukiillotus. Ehkä parin viikon päästä palataan tähän asiaan ...
Sillä välin pitäisi edistää kaulaa, asentaa rosterinauhat ja jatkaa kaulan lakkaamista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)