Les Paulin pintalakkaus

Petsaamisen ja suojalakan jälkeen putsasin reunanauhan mattoveitsen terällä ja hioin koko kitaran käsin hiomapaperilla (vahvuus 320). Hionnan kanssa on oltava varovainen, ettei puhkaise ohutta lakkapintaa ja vurioita petsattua väriä. Säästyin isommilta vahingoilta, ja vain yhteen kohtaan tuli pieni vaalentuma väriin. Onneksi oli vähemmän näkyvässä paikassa.

Kevyen hionnan jälkeen lakkasin koko kitaran neljä kertaa polyuretaanilakalla. Homma onnistui kohtuullisesti, eikä isoja valumia tullut mihinkään. Seuraavana onkin vuorossa puuttuvien reikien porailu kitaran kanteen ja sen jälkeen loppuhionta ja kiillotus. Loppuhiontaa ei kannata tehdä ainakaan viikkoon, jotta lakka ehtii kovettua tarpeeksi. Tässä muutama kuva rungosta lakkauksen jälkeen. Väri vaikuttaa nyt ihan onnistuneelta, vaikka hetken jo ajattelin, että tuli liian tumma.

 

 

 

Les Paulin rungon petsaus

Petsasin rungon takaosan pähkinänsävyiseksi maaliruiskulla. Petsin päälle ruiskutin pari kerrosta PU lakkaa suojalakaksi. Väristä tuli melko tumma mutta lämmin ruskea. Sopii ihan hyvin yhteen loimukannen värityksen kanssa. Tässä muutama kuva suojalakatusta petsatusta pinnasta. Lopullinen pintalakkaus vuorossa viikon päästä.

Les Paul loimuvaahterakannen Desert Burst tyyppinen väri

Nyt on loimavaahterakansi värjätty Desert Burst tyyliin. Omasta mielestäni väri onnistui ihan hyvin, ja burstikin on vallan hyvä (varsinkin elämäni ensimmäiseksi burstiksi).
Pohjavärissä on keltaista, tammea ja pähkinää. Burstissa (reunoilla) on tummuutta saatu lisäämällä seokseen enempi pähkinän sävyä.
Värjätyn pinnan päälle on ruiskutettu 2 kerrosta polyurataanilakkaa (suojalakka). Tämä tullaan vielä hiomaan kevyesti ennen varsinaista pintalakkausta.
Vaalea reunanauha on vielä vaahterakannen osalta maalin peitossa, ja se on siklattava esiin ja viimeisteltävä ennen lopullista pintalakkausta. Reunanauhan sivut oli toki petsauksen ajan teipattuna, erityisesti tähän tarkoitukseen sopivalla muovimaisella rajausteipillä. Normaali maalarinteippi reunanauhan suojana on hieman huono vaihtoehto, koska petsiä tuppaa menemään jollain ihmeen tempulla myös maalarinteipin alle.
Tässä hieman kuvia väristä ennen pintalakkaa ja kiillotusta. Kyllä näistä jo saa hyvän käsityksen lopputuloksesta.

 

Les Paulin pohjalakkaus polyuretaanilakalla

Kitara on nyt pohjalakattu ensimmäisen kerran kaksikomponentti polyuretaanilakalla. Lakkakerroksia tuli ruiskutettua illan aikana yhteensä 4.
Nyt on hyvä, ja viimeinen, tilaisuus kuvata vaahterakannen loimut ennen värjäystä. Lakka syvensi loimuja mukavasti, ja vahvistaa uskoa voimakkaasti loimuavaan lopputulokseen. Seuraava vaihe on välihionta, joka tehdään 320 karkeuden hiomapaperilla. Mutta tässä siis muutama kuva ennen välihiontaa.

Les Paulin pintakäsittely

Seuraavaksi vuorossa kitaran loppuhionta ennen pintakäsittelyä. Tässä kuvia ennen loppuhiontaa ja lakkauksen / värjäämisen aloittamista.

Tarkoituksena on lakata kitara kaksikomponentti polyuretaanilakalla.
Kaulan ja mahonkirungon väri tulee olemaan joko erittäin tummanruskea, tai peräti musta.
Loimuvaahterakanteen on tarkoitus värjätä ns. Desert Burst väritys, eli ruskeansävyinen väri.

Tarkkasilmäinen saattaa ihmetellä, miksi tallamikin koteloa ei ole jyrsitty kovin syväksi, ainakin jos vertaa sitä kaulamikin koteloon. Syy on se, että mikkikoteloon on lakkaamisen ajaksi ruuvattava "maalaustuki", jotta kitaraa pystyy käsittelemään ja kuljettamaan lakkauksen ja värjäämisen aikana / jälkeen.

Les Paulin mahonkibodyn ja kaulan käsittely epoksilla

Jotta pian edessä oleva pintakäsittely polyuretaanilakalla olisi hivenen nopeampaa, kannattaa mahongin pinta käsitellä epoksilla. Epoksi tunkeutuu puun huokosiin ja tukkii ne, ja lakkaamista ja välihiomista on tällöin huomattavasti vähempi. Kuvissa epoksia ei ole vielä hiottu, koska sen täytyy antaa kuivaa ainakin vielä toinen vuorokausi (muuten hiominen on tuskaista, koska epoksi on vielä hivenen pehmeää).
Epoksia kannattaa käyttää mahdollisimman vähän, ja tehdä epoksikerroksesta niin ohut kuin mahdollista, jottei turhaa hiontaa olisi kamalasti. Tarkoitus on todellakin vain täyttää huokoset, eikä lakata kitaraa hankalasti hiottavalla epoksimassalla :)

Les Paulin radius ja nauhat

Otelautaan on nyt hiottu 12" radius ja pinta on kiillotettu vesihiomapaperilla (2000). Myös nauhat on asennettu paikoilleen, mutta niitä ei ole vielä tasoitettu.

Nauhamateriaali tulee n. 50 cm pätkissä, ja jokainen pätkä on taivutettava n. 11" radiukseen, eli hieman jyrkemmäksi kuin itse otelauta. Tällä tavalla jokaisen nauha keskiosa jää millin verran ilmaan ja painuu vasta lyöntivaiheessa täysin pohjaan. Tällä tavalla varmistetaan se, että reuna eivät jää haukottelemaan.

Nauhat asensin siis perinteisesti vasaralla naputellen, käyttäen apuna lyöntikapulaa johonka on tehty sama 12" radius. Kapulan on oltava kovaa puuta (esimerkiksi vaahteraa), jotta nauhat eivät painu lyöntikapulaan. Vasaroinnissa on oltava erittäin tarkka, ettei kolhi otelautaa, eikä lyö nauhoja liian syvälle.
Ennen nauhojen vasarointia paikoilleen ne oli luonnollisesti pätkittävä oikean mittaisiksi. Jokaisen nauhan kummastakin päästä oli myös poistettava pätkä ns. jalkaosaa, koska otelaudassa on reunalista johonka nauhan jalka ei saa upota. Tätä on vaikeaa kuvailla sanoin, mutta liitän tähän myöhemmin piirustuksen tästä aiheesta.

 

Nauhojen päät on nyt katkottu ja hiottu tasaisiksi 25 asteen kulmaan.

 

 





Logon upotus lapaviiluun

Taiteelliset kykyni (nyt saa nauraa) loihtivat helmiäisestä, jota suuressa maailmassa kutsutaan nimellä Mother of Pearl (eli MOP), "omaperäisen" logon. Tarkkasilmäisimmät erottavat logosta kirjaimet J, S ja G, joidenka merkitys toivottavasti avautuu alle kymmenessä sekunnissa.

Sahasin logon todella hionojakoisella lehtisahalla ja viimeistelin Dremeliin asennetulla hiovalla timanttiterällä.

Upotuksen ebenpuiseen lapaviiluun tein myös Dremelillä, kolmen millin jyrsinterällä.
Liimasin logon pikaliimalla, ja täytin raot ebenpuupölyllä. Pölyn päälle valutin erityisohutta pikaliimaa. Kuvassa näkyy vielä liiman jäänteet, jotka siis katoavat kun ohennan lapaviilua vielä n. 0.3mm. Tämän jälkeen lapa on lopullisessa vahvuudessaan, joka on 15 mm.

Alla kuva upotuksesta. No joo, on se ehkä vähän iso. Toivottavasti näyttää paremmalta kun virittimet on asennettu ja pinta lakattu.Vaimo kutsui tuota vaatekoukuksi ... totta.

 

Nyt on lapaakin jo hiottu ja logokin näyttää tasaisemmalta...

Les Paul kaulan profiili

Kaula on nyt liimattu runkoon, ja myös otelauta on liimattu tämän jälkeen kaulaan. Homma meni kutakuinkin seuraavalla tavalla:

1. Kaulan sovitus kaulataskuun oli tehtävä hiomalla täsmälliseksi mutta ei tiukaksi, jotta liimaakin mahtuisi hieman väliin.
Puristusta kannattaa kuivaharjoitella ennen liiman levitystä, koska tämän jälkeen korjaaviin toimenpiteisiin ei käytännössä enää ole mahdollisuutta, koska titebond liima jämähtää yllättävän nopeasti.
Varmista siis puristus kahdesta suunnasta: 2 puristinta joilla kaula puristetaan pystysuunnassa kaulataskuun. Yksi pitkä puristin, jolla kaulaa puristetaan pituussuunnassa kohti runkoa, jotta se asettuu tarkasti kaulataskuun, eikä pullahda siitä ulos. Tässä toimenpiteessä auttaa kaulan alapintaan puristettu tai ruuvattu apupalikka (ruuvaus vain siinä tapauksessa, että kaulan leveydessä on tarpeeksi kavennusvaraa)

2. Liimauksen kuivuttua päivän, voi kaulan ja rungon pinnat tasoittaa täsmälleen samalle tasolle hiomalla ne tasaisen hiomapalikan avulla.

3. Valmis otelauta liimataan kaulaan.

Lopputulos tässä (kuvassa on jo poistettu ylimääräinen puuaines kaulan sivuilta ja tehty kaulan muotoilukin):

Seuraava toimenpide oli kaulan lopullinen muotoilu haluttuun profiiliin. Se tapahtui pienen käsihöylän (myös kavahöylä on hyvä peli) ja viilan sekä hiomapaperin avulla.
Kaulaprofiileita on useita erilaisia, mutta itse valitsi asymmetrisen C-profiilin. Seuraava kuva (profiilin kopiointiin käytettävä työkalu) valottaa kaulan profiilia enempi. Vasemmalla profiili rungonpuoleisesta päädystä ja oikealla profiili kaulan lavanpuoleisesta päästä.

 

Lopputuloksena halutunmuotoinen kaulaprofiili.

 



 

 

 

Les Paulin otelauta

Tällä kertaa työn alla otelaudan helmiäisupotukset. Työvälineenä Dremel ja erityisesti tarkkoihin jyrsintöihin tarkoitettu Stewart MacDonaldin jyrsinosa. Tarkkaa ja hidasta puuhaa, mutta ei kannata hutiloida näin näkyvien osien kanssa. Tarkemmat kommentit tämän työvaiheen onnistumisesta tulee blogiin vasta kun homma on tehty ja onnistunut. Mokaamisen mahdollisuuksia on vielä riittämiin.